tiistai 23. joulukuuta 2014

1. Huu

Varmaan te tälle sivulle eksyneet olennot mietitte, mikäs v*tun sivu se tämä on.
Antakaa minä kerron. Minun ''upea'' blogini.
En tiedä, mikä minuun oikein iski, kun istahdin koneen ääreen ja tylsyyksissäni loin tämän.
Ulkoasun kanssa kamppaillessa alkoi jo hieman kaduttaa, enkä ole edelleenkään tyytyväinen.
Blogger, vihaan sinua.

No kuitenkin minä nyt aloitan. En tosiaankaan edes tiedä, mitä tänne kirjoittelen. Kai tylsää, typerää arkipäiväistä elämääni. Mustaa, mustaa, mustaa. Pimeyttä. Sitä se on, mun arki. Hah, todella mielenkiintoista, ystävät, todella mielenkiintoista. Kai minä nyt voisin itsestäni jotain kertoa.
Ai saakeli, just näin se menee. 
Kovin paljoa ette saa tietää, sillä olen tälläinen ujohko pikkuelukka joka sulkeutuu jokapäivä pieneen yksiökopperoonsa Helsinkiin maistelmaan viskiä ja polttamaan tupakkaa. No, ei nyt jokapäivä, en mä mikään alkoholisti ole, kai. Kuten jo aiemmasta lauseesta varmaan tajusittekin, asun Helsingissä. Vain hullut asuu Kallios t. Vilma Alina. Oonko mä sit hullu? Ihan sama, siellä mä asun. Mun pikku kopperossani, naww rakastan sitä. Mun mielestä elämä on taistelua. Sotaa, kamppailua. Siinä viaton pikku ihminen yrittää epätoivosesti selvitä taistelussa elämää vastaan. Elämä on peli. Osa voittaa, osa häviää. Mä ainakin toivoisin voittavani, vaikka oon jo monta kertaa meinannu hävitä. Mun peli elämää vastaan on epäreilu. Ihan varmasti on. Tässä on ollu niin paljon esteitä, tiiättekö, pelilaudalla semmosia järkyttävän korkeita muureja tai syviä hautoja, joita on hankala ylittää. Yhtäkkiä siihen sun etees vaa tippuu joku kivi, ja siinä sitte mietit et mitä helvettiä sitä nyt pitäs tehdä. Tai sit sun vastustaja tökkää luunapilla sun nappulan pois pelilaudalta. Tässä pelissä se pelinappula oot vaa sinä.
Mulla on vaikea masennus, ja oon muutenkin vähä pimahtanu. Niin monet mun tapaamat ihmiset on ainaki sanonu, että oon ihan sekasin ja sen jälkeen ei olla oltu enää missään tekemisissä. Njaa, onneks mulla on edelleen pari hassua ystävää jotka ei jätä mua vaikka mä kohta makaisin suljetulla. Taas. Siellä mä oon siis ollu. Pentuna reissasin lastenkodista ja sijaisperheestä toiseen. Ei mua kukaan jaksanu. Rasavilli penikka, kamala ongelmateini. Minkä mä sille voi että faija on ties missä ja mutsi on juoppo? Hitto vie, ei mun tässä ekassa blogitekstissä pitäny näin kauheesti puhua. Ihan pikku teksti vaa. Mutta eipä sillä oo varmaan mitään väliä? Antakaa mä arvaan, te mietitte kuumeisesti mikä mun nimi on. Hähää, en kerro >:) Kutsukaa mua miksikä ikinä haluatte. Ihan mikä vaan nimi.
Okei, voin mä vähän teitä jeesata, kaverit kutsuu mua Napsuks. Aatteletteko nyt et mun nimi ois joku Natalie tai joku N:llä alkava? Ei oo. Enkä kerro mikä se on. No jaa, olen vuosimallia -95.

Ens kertaan, keitä sitten ikinä oottekaan :3
- vvanxx